Ystäväni vei minut sairaalaan ensimmäisenä kunnon vuotopäivänä. Kahden pissatestin ja yhden verikokeen jälkeen (+5 tunnin odottamisen) lääkäritäti totesi minulle, että "kun kovasti tahtoo tulla raskaaksi niin kaksi viivaa helposti kuvittelee testiin, testituloksesi ovat negatiivisia joten nämä ovat vain ihan tavalliset kuukautiset". Olin TODELLA vihainen tuon lauseen jälkeen. Kerroin hänelle että tein digitestinkin johon ei tarvinnut paljoa tekstiä kuvitella koska se näkyi ihan miehenkin silmiin. Minulla oli viikkoja 5+1 kun kunnon vuoto alkoi, joten raskaus joko oli kemiallinen tai alkuraskauden keskenmeno, mutta jokatapauksessa keskenmeno. Tohtoritädin mielestä kuitenkin HCG arvoni olivat liian matalat (kuitenkin korkeammat kuin ei raskaana olevan naisen!) siihen että olisin saanut keskenmenoa. Joten tätä keskenmenoa ei saatu dokumentoiduksi sairaalan kansioiden väliin. Olkoon se dokumentoituna sitten vain minun kansioideni väliin.

Mieliala alkaa olla vähän parempi. Ensimmäisen jälkeen olin viikon itkun partaalla ja tunnoton. Nyt olin pari päivää itkun partaalla, edelleen tosin melko tunnoton ja väsynyt. Mutta ehkä siihen tosiaan tottuu?
Otan kp16 luget jonka jälkeen pari viikkoa ja pääsemme uuteen clomifen kiertoon ja uuteen yritykseen. Näin kai sen pitääkin mennä.

Elämä antaa elämä ottaa.

Kumpa se antaisi meille oman pienen vielä.

Neljä tuntia sängyssä maanneena, samoissa vatsakrampeissa kuin pari vuotta sitten, marraskuussa sekin. Mies toi kuumavesipulloa vatsan päälle. Tiesin että seuraava etappi on vuoto. Paperiin tuli verta eli ehkäpä se vuoto sieltä alkaa.

Hyvä että alkaa luomuna kuitenkin.

Laitan tähän pari kaunista runoa muistoksi taas tälle yhdelle pienelle sielulle, joka otettiin taivaaseen ennenaikojaan :(

------------------------------------------------------------------------------------------------

They say there is a reason,
They say that time will heal,
But neither time nor reason,
Will change the way I feel,
For no-one knows the heartache,
That lies behind our smiles,
No-one knows how many times,
We have broken down and cried,
We want to tell you something,
So there won't be any doubt,
You're so wonderful to think of,
But so hard to be without.

------------------------------------------------

Haluan purkaa tätä toivottomuuttani jonnekin. Jos olette samassa tilanteessa, tiedätte, ettei kaikille ihmisille ole helppoa puhua ihan kaikesta. Joten kokeilenkin, jos kirjoittaminen olisi se minun tapani päästää tunteeni vapaaksi. Toki puhun ystävillenikin tästä, mutta ehkä kuitenkin vain pintapuolisesti.

Olen siis 27 vuotias nainen. Asun ulkomailla mieheni kanssa ja yritämme lasta. Olen saanut keskenmenon viikolla yhdeksän, sikiö oli kuitenkin kuollut jo viikolla seitsemän. Ehdein näkemään sydämenlyönnit varhaisultrassa ja se oli maailman ihanin kokemus. Kunnes koitti se päivä hirveän mahakivun kourissa. En kyennyt seisomaan suorassa moneen tuntiin ja käperryin vain sohvalle. Illalla sitten housuni tulvahtivat täyteen verta ja syöksyin vessaan nähdäkseni ja tunteakseni, miten lapseni valuu veren mukana pönttöön. Miten haaveeni valuvat pönttöön veren mukana. Sairaalassa lääkäri totesi kliinisellä ja kylmällä äänellä että "kohtu on tyhjä, olette saaneet keskenmenon". Minä vietin kolme päivää sairaalassa kipulääkkeiden kanssa. Mikään ei kuitenkaan vie pois tätä henkistä kipua.

Tähän kiertoon aloitimme clomifenit sekä lugesteronit. Ongelmanani on ovuloimattomuus, myöhäinen ovulaatio sekä kiinnittymisongelmat. Ja oletan myös että ongelmia on enemmän, mitä ei vielä tiedetä.

Viikko sitten maanantaina (dpo15) sain testiin plussan, monen monen negatiivisen testin jälkeen. Tai haalean haamun oikeastaan. Tiistaina vähän selkeämmän haalean viivan. Jollaisena se pysyi niissä kaikissa noin 30 testissä jotka olen tehnyt tähän päivään mennessä (tein myös digitaalisen testin johon tuli raskaana 1-2 viikkoa tulos). Tänään on dpo20 ja sain aamun tuloksena kaksi negaa sekä yhden testin johon vasta kuivuttuaan ilmestyi haamu.
Eli minulta viedään tämäkin vauva pois :(. Miksi? Lämpöni romahtivat alas, testit näyttävät negaa...
Miksi me emme onnistu saamaan lasta?
Olen siis menettänyt toivoni tämän raskauden suhteen. Toivoisin tähän vain jotakin selvitystä. Keskenmenohan tämä selkeästi on, koska testitkin kääntyivät jo negatiiviseksi. Oireita ei ole. Viikkoja olisi nyt 5+0, joten alussa mennään. Ja hyvä niin, toivoisin jo että tämä valuisi pois luomuna ja heti eikä antaisi odottaa itseään. Tuskallista edes puhua tästä jo menneessä muodossa. Eniten pelkään sitä, ettei tämä ala vuotamaan pois ja joudun menemään parin viikon päästä lääkäriin kuulemaan sen "valitettavasti..." -puheen lääkäriin ja saamaan käynnistyspillerit, jolla raskausmateriaali saadaan vuotamaan kohdusta pois.

Luin artikkelin iltalehdestä, jossa sanottiin että tutkimus osoittaa että O- veriryhmäisten naisten on vaikeampi tulla raskaaksi. Minulla on tietenkin O- veriryhmä ja tämä asia muistutti minua taas siitä, kuinka lääkärit ensimmäisen keskenmenon jälkeen puhuivat rhesus-tekijästä ja siitä miten äidin keho voi hylkiä sikiötä jos sikiöllä on väärä veriryhmä. Mutta sanoivat myös kylmästi, että katsotaan jos tulee uusia keskenmenoja niin annetaan sitten se piikki. MIKSI ihmeessä pitää ODOTTAA että saat vielä toisen keskenmenon ennenkuin lääkärit auttavat sinua? Yleensä odotetaan vielä se kolmas km ennenkuin aletaan tutkimaan asiaa?
Monilla tässä vaiheessa jo toivo mennyt. Tämän asian on varmasti keksinyt joku mies, jonka ei ole tarvinnut käydä läpi ainoatakaan keskenmenon tuskaa. Lapsen menettämisen tuskaa. Toiveiden menettämisen tuskaa. Haaveiden sirpaleiksi hajoamista.

Miten tämän jälkeen taas jaksaa jatkaa?
Miten uskaltaa nostaa toiveita. Ostin jo pienen vaatteenkin vauvalle..., onneksi siinä on palautusaikaa 28 päivää. Itken varmasti silmät päästäni, kun kävelen siihen äitiyskauppaan sisään ja kysyn, että saisinko palauttaa tämän tuotteen.

Päivä kerrallaan.