Haluan purkaa tätä toivottomuuttani jonnekin. Jos olette samassa tilanteessa, tiedätte, ettei kaikille ihmisille ole helppoa puhua ihan kaikesta. Joten kokeilenkin, jos kirjoittaminen olisi se minun tapani päästää tunteeni vapaaksi. Toki puhun ystävillenikin tästä, mutta ehkä kuitenkin vain pintapuolisesti.

Olen siis 27 vuotias nainen. Asun ulkomailla mieheni kanssa ja yritämme lasta. Olen saanut keskenmenon viikolla yhdeksän, sikiö oli kuitenkin kuollut jo viikolla seitsemän. Ehdein näkemään sydämenlyönnit varhaisultrassa ja se oli maailman ihanin kokemus. Kunnes koitti se päivä hirveän mahakivun kourissa. En kyennyt seisomaan suorassa moneen tuntiin ja käperryin vain sohvalle. Illalla sitten housuni tulvahtivat täyteen verta ja syöksyin vessaan nähdäkseni ja tunteakseni, miten lapseni valuu veren mukana pönttöön. Miten haaveeni valuvat pönttöön veren mukana. Sairaalassa lääkäri totesi kliinisellä ja kylmällä äänellä että "kohtu on tyhjä, olette saaneet keskenmenon". Minä vietin kolme päivää sairaalassa kipulääkkeiden kanssa. Mikään ei kuitenkaan vie pois tätä henkistä kipua.

Tähän kiertoon aloitimme clomifenit sekä lugesteronit. Ongelmanani on ovuloimattomuus, myöhäinen ovulaatio sekä kiinnittymisongelmat. Ja oletan myös että ongelmia on enemmän, mitä ei vielä tiedetä.

Viikko sitten maanantaina (dpo15) sain testiin plussan, monen monen negatiivisen testin jälkeen. Tai haalean haamun oikeastaan. Tiistaina vähän selkeämmän haalean viivan. Jollaisena se pysyi niissä kaikissa noin 30 testissä jotka olen tehnyt tähän päivään mennessä (tein myös digitaalisen testin johon tuli raskaana 1-2 viikkoa tulos). Tänään on dpo20 ja sain aamun tuloksena kaksi negaa sekä yhden testin johon vasta kuivuttuaan ilmestyi haamu.
Eli minulta viedään tämäkin vauva pois :(. Miksi? Lämpöni romahtivat alas, testit näyttävät negaa...
Miksi me emme onnistu saamaan lasta?
Olen siis menettänyt toivoni tämän raskauden suhteen. Toivoisin tähän vain jotakin selvitystä. Keskenmenohan tämä selkeästi on, koska testitkin kääntyivät jo negatiiviseksi. Oireita ei ole. Viikkoja olisi nyt 5+0, joten alussa mennään. Ja hyvä niin, toivoisin jo että tämä valuisi pois luomuna ja heti eikä antaisi odottaa itseään. Tuskallista edes puhua tästä jo menneessä muodossa. Eniten pelkään sitä, ettei tämä ala vuotamaan pois ja joudun menemään parin viikon päästä lääkäriin kuulemaan sen "valitettavasti..." -puheen lääkäriin ja saamaan käynnistyspillerit, jolla raskausmateriaali saadaan vuotamaan kohdusta pois.

Luin artikkelin iltalehdestä, jossa sanottiin että tutkimus osoittaa että O- veriryhmäisten naisten on vaikeampi tulla raskaaksi. Minulla on tietenkin O- veriryhmä ja tämä asia muistutti minua taas siitä, kuinka lääkärit ensimmäisen keskenmenon jälkeen puhuivat rhesus-tekijästä ja siitä miten äidin keho voi hylkiä sikiötä jos sikiöllä on väärä veriryhmä. Mutta sanoivat myös kylmästi, että katsotaan jos tulee uusia keskenmenoja niin annetaan sitten se piikki. MIKSI ihmeessä pitää ODOTTAA että saat vielä toisen keskenmenon ennenkuin lääkärit auttavat sinua? Yleensä odotetaan vielä se kolmas km ennenkuin aletaan tutkimaan asiaa?
Monilla tässä vaiheessa jo toivo mennyt. Tämän asian on varmasti keksinyt joku mies, jonka ei ole tarvinnut käydä läpi ainoatakaan keskenmenon tuskaa. Lapsen menettämisen tuskaa. Toiveiden menettämisen tuskaa. Haaveiden sirpaleiksi hajoamista.

Miten tämän jälkeen taas jaksaa jatkaa?
Miten uskaltaa nostaa toiveita. Ostin jo pienen vaatteenkin vauvalle..., onneksi siinä on palautusaikaa 28 päivää. Itken varmasti silmät päästäni, kun kävelen siihen äitiyskauppaan sisään ja kysyn, että saisinko palauttaa tämän tuotteen.

Päivä kerrallaan.